Museomestari Juhani Hagmanin haastattelu
– ”No tietysti kaikki kaverit sano, että mitä sää meet museoon, siellähän on kaikki sellasta vanhempaa. Kyllä mä nyt vähän tiesin minkälaista, näyttelyn rakenteitahan täällä joutuu tekemään ja se oli mun mielestä ihan mielenkiintosta.”
Elettiin vuotta 1990, kun Juhani Hagman aloitti museomestarin uransa Suomen kotiteollisuusmuseolla (nykyinen Suomen käsityön museo). Taakse jäi 15 vuoden pesti Alfa-tavaratalon kalustemiehenä. Ajoitus osui nappiin, sillä pian Hagmanin lähdettyä tavaratalo ajautui vaikeuksiin ja konkurssiin. Tänä päivänä, vuonna 2018, työvuosia käsityön museon museomestarina on kertynyt lähes kolmekymmentä ja ensi syksynä Hagmanille koittaa ansaittu eläke. Pitkä ja työteliäs matka on tultu vuodesta 1973, jolloin Hagman valmistui Viitaniemen ammattikoulusta huonekalupuusepän linjalta.
Haastattelin Juhani Hagmania osana museologian opintojen tallennusharjoitusta ja mielenkiinnolla kuuntelin hänen muisteluitaan menneiltä työvuosilta. Hagman toteaa, etteivät museomestarin työtehtävät ole olennaisesti muuttuneet sitten 1990-luvun alun. Samalla tavalla päiviin tuovat täytettä erilaiset kanto- ja kuljetustehtävät ja liikkua saa useamman kilometrin päivässä. Oman lisävaikeutensa kuljetuksiin tuo entiseen asuintaloon sijoitettu museo, jonka myötä kulkuväylät ovat melko ahtaat ja sokkeloiset. Tähän puoleen työssä Hagman kaipailisikin apumiehiä aina silloin tällöin. Toinen puoli työstä, se keskeisin, koostuu näyttelyrakenteiden suunnittelusta ja pystyttämisestä. Museomestarin tehtäviin liittyy lukuisia työvaiheita: on sahattava, hiottava, sorvattava, maalattava, hitsattava… Lisäksi on mietittävä valaistusta ja AV-tekniikkaa, taisteltava piuhojen kanssa jne. Käsityötaito ja tekninen osaaminen eivät kuitenkaan yksin riitä, Hagman toteaa. Lisäksi on oltava riittävästi luovuutta ja ideointikykyä. ”Ja kyllä tässä tarvii pitkää pinnaakin, ei passaa hermostua, jos työtehtäviä tulee sieltä sun täältä”, Hagman vielä lisää.
No minkälaisia kommelluksia ja kohokohtia työuralta on jäänyt mieleen. Hagman muistelee erityisen hienoksi muutaman vuoden takaista Temppelintekijät nimistä näyttelyä. Näyttelyssä esiteltiin japanilaista puurakentamisen perinnettä ja muutama sikäläinen tuli pitämään työnäytöksiä japanilaisesta osaamisesta. ”Meillä oli luentosali miehiä täynnä sillon, kun ne teki sen esityksen. Ne pysty höyläämään näin leveetä, tommosta kaks kolkyt senttiä leveetä viilua. Se oli ihan kun jotakin paperia, kun ne veti sitä höylällä.”
Erityisen onnistuneeksi työkseen Hagman mainitsee museon Kauppakadun puoleiseen ikkunaan rakentamansa pienoissaunan (kts. kuvat), joka oli osa erästä nukketaiteilijoiden näyttelyä. Pienoissauna valmistui keskellä kesää, lomakautena ja hiljaisempana sesonkina, joten työrauha säilyi. ”Oli jännä, kun sai kerrankin tehä rauhassa loppuun, niin siitä tuli ihan hyvä.”
Mitenkäs ne kommellukset sitten. Aivan alkuajoilta, 1990-luvulta Hagman muistelee erästä kansallispukuihin liittyvää näyttelyä, johon hommattiin isoja metallilevyjä. ”Kolmen millin ruostumatonta terästä, kolme metriä pitkiä ja paino kun…” Museo toimi silloin vielä vanhassa tilassaan, nykyisessä Rehtoraatti-rakennuksessa Lounaispuiston kulmauksessa, jonka portaat yläkerran näyttelytilaan olivat jyrkät, mutta kapeat. Lopulta Hagman kävi hakemassa apuun entisestä työpaikastaan Alfa-tavaratalosta pari kehonrakentaja-työkaveriaan ja näin saatiin näyttely pystyyn voimamiesten turvin.
Entä mitä Juhani Hagman on suunnitellut, kun työt museolla päättyvät. ”Kyllä sitä pitäs tietysti jotakin tekemistä keksiä, mutta muutama kuukaus menee ihan nautiskellessa.”
